tiistai 11. joulukuuta 2012

Vuoden 2013 hallitus järjestäytyi!


Blogin puolella ollaan eletty pientä hiljaiseloa, mutta nyt olisi aika päivitellä meidänkin kuulumisia kaikkien tietoisuuteen! Suuria muutoksia on luvassa, ja kaiken lisäksi hallituskin taitaa tuossa vuoden vaihteessa heittää kuperkeikkaa, joten olkaapas hyvät - Esterin nykyiset ja tulevat kuulumiset!

Esterin tulevaisuus ja ensi vuoden kuviot

Turun Opiskelevat Estenomit - Esteri ry piti marraskuussa syyskokouksensa, jossa se valitsi uuden ja uljaan hallituksen viimeiselle toimintavuodelleen. Syyskokous päätti keskustelujensa ja selvitystensä perusteella, että Esterin ry:n toiminta ei kykene jatkumaan tavoitteellisena ja toimivana tilanteessa, jossa vuoden 2012 syksyllä aloittaneet estenomi-pupuset ovat viimeinen Turusta valmistuva opiskelijaryhmä. Surun ja murheen kanssa, mutta tietoisena päätöksen oikeellisuudesta, syyskokous teki päätöksen viedä Esteri kunniakkaasti kohti loppuaan kevään 2013 aikan, ja päättää sen lyhyt, mutta sitäkin upeampi ja näkyvämpi elämä Turun opiskelijayhdistyskartalla kevään loppuun mennessä. Sitä ennen hallitus tulee tekemään työtä sen eteen, että jokainen turkulainen opiskelija muistaisi, keitä ne pinkit haalarit siellä Lempparilla joskus oikein olivat, ja suunnitelmia viilanneena voin paljastaa, että lähtö tulee olemaan näyttävä... Ei siis huolta, kuivatkaa kyyneleet, seuraavan puolen vuoden aikana Esteri tulee räjäyttämään potin ja järjestämään sen verrän näyttäviä kekkereitä ja hautajaisia, että niitä tullaan muistelemaan vielä vuosienkin päästä!

Vaikka kohtalomme onkin synkkenemässä, pitihän sitä hallitus silti valita kevättä 2013 hoitamaan. Ja millainen hallitus sieltä valikoituikaan! Ensimmäistä kertaa pääsimme äänestämään hallituspaikoista, ja kuorimme kermat päältä - ykkösten suuri innostus toimintaa kohtaan toi meille uusia ja vetreitä hallitusnoviiseja, sekä yhden toisen vuoden yhdistysnoviisin, joita pääsemme kouluttamaan opiskelijayhdistystoiminnan saloihin. Ensi vuoden hallitukseen päätyivät siis Niina Henttinen, Kirsti Sipilä, Vilma Kenttä, Iida Karlsson, Suvi-Tuuli Räisänen ja Laura Kantola. Heistä Niina ja Kirsti ottavat paikkaansa jo vuoden 2012 hallituksessa yleisnakkeina, korvaten vaihtoon lähtenyttä populaa. Puheenjohtajan nuijaa kopauttelee tulevalla kaudella edelleen kolmannen vuoden opiskelija Elina Saunamäki, ja kevään ajan hallitukseen saatiin myös toinen NKAHOS10-luokan vahvistus, kun Annika Haavisto siirtyi myös paikkailemaan vuoden 2012 hallituslaiskatoa huvivastaavan roolissa.




TUOn vuosijuhlissa Esteriä ja Tuoretta - Annika Haavisto, Annika Juutilainen, Heta Länkä, Vili Moisio, Päivi Kiviperä, Elina Saunamäki, Essi Hautaluoma ja Niina Henttinen.

TUOREtta lisämakua Esterin toimistolle!

Uusia tuulia tullaan näkemään Lemminkäisenkadun toimipisteessä jo tämän kevään aikana, kun supersöpöt restonomit, eli Tuore ry tulevan puheenjohtajan Vili Moision johdolla muuttavat asuttamaan meidän kanssa samaa koppia! Sohva on jo sisään kannettu (sitä ja sen vuodesohvaominaisuuksia on kuka tahansa vapaa kokeilemaan), ja tästä lähtien yhdessä pinkissä kopissa saattaa olla hieman hulinaa, kun kahden yhdistyksen populat ahtautuvat samaan akvaarioon hommia tekemään. Onneksi sopu sijaa antaa, ja Vilin kainaloon mahtuu vaikka kaikki estenomit, joten keväästä emme odota enempää emmekä vähempää, kuin maagista! Tuore vielä pyristelee aloituspaikkaleikkauksista huolimatta eteenpäin, joten ensi syksystä lähtien pinkkien saaliiden pesä vaihtuu oranssiksi luolaksi, ja Tuoreen entinen soppi muuttuu MoMen eli Taideakatemian monimediajournalistit ry:n kotipaikaksi. Toimiston ovi tulee siis tästä eteenpäinkin olemaan auki niin usein kuin mahdollista, ja sisään saa astua aina kun ovi on sepposen selällään!

Nyt kun tämä vuosi alkaa lähennellä loppuaan, järjestimme myös talvisena sunnuntaina 9.12.2012 Esteri ry:n vuoden 2013 hallituksen järjestäytymiskokouksen. Glögin ja pullansyönnin lomassa valitsimme keskuudestamme varapuheenjohtajan, sekä jaoimme jokaiselle hallituslaiselle oman vastuualueensa. Hallituksen yksimielisellä päätöksellä seuraavan kevään varapuheenjohtajana toimii Kirsti Sipilä, joka otti haasteen vastaan ja aloittaa tammikuusta lähtien pitämään huolta siitä, että puheenjohtaja muistaa tehdä hommansa ja potkii tarvittaessa sitä pinkkiä pyllyä aka Esterin persettä etiäppäin, sekä 
hoitaa edustamiset yhdessä puheenjohtajan kanssa. Roolijako sujui hyvässä hengessä, ja jokainen sai omaa kiinnostustaan vastaavaa hommaa, joten toivomme keväästä todellista tykitystä! Pienten muutosten johdosta meillä oli myös yksi hallituspaikka vapaana, mutta yhteisellä päätöksellä emme arponeet kahden saman äänimäärän saaneen henkilön väliltä vain yhtä hallitukseen, vain valitsimme heidät molemmat varajäseniksi ja sitä kautta yleisnakeiksi hallitustoimintaan.

Saammeko esitellä - Esteri ry:n hallitus vuodelle 2013!
  • Puheenjohtaja - Elina Saunamäki
  • Varapuheenjohtaja - Kirsti Sipilä
  • Sihteeri - Iida Karlsson
  • Rahastonhoitaja - Suvi-Tuuli Räisänen
  • Huvivastaava - Annika Haavisto
  • Huvi- ja viesintävastaava - Vilma Kenttä
  • Kulttuuri- ja koulutuspolitiikkavastaava - Niina Henttinen
  • Liikunta- ja sosiaalipolitiikkavastaava - Laura Kantola
  • Varajäsen - Nina Malinen
  • Varajäsen - Sanni Ulmonen

Lopuksi vielä suuren suuri kiitos kaikille vuoden 2012 hallituslaisille - haastava, mutta antoisa vuosi on takana, tänä vuonna on viety Esterin mainetta hyvin suuresti maailmalle, ja tottahan se on, että huipulla on hyvä lopettaa. Juuri te olette olleet viemässä Esteriä sinne huipulle ja kaikkien muiden opiskelijoiden tietoisuuteen, ja pinkit haalarit alkavat olla jo 
melkoinen käsite Turun opiskelijapiireissä. Pusuja kaikille, ja erityiskiitokset 
varapuheenjohtaja Annika Juutilaiselle, joka hoiti homman kotiin puheenjohtajan huidellessa vaihdossa toisella puolella maapalloa, sekä huvivastaavalle Essi Hautaluomalle ja rahastonhoitaja Heta Länkälle, jotka ovat olleet suuressa roolissa Esterin maineen eteenpäinviemisessä ja muihin yhdistyksiin verkostoitumisessa! Kiitos kaikille, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ja toivottavasti vanhat toimijat pysyvät mukana vielä keväänkin hulinoissa (:


Haikein terveisin kuluneen vuoden päättymisestä, mutta innoissaan ensi kevään suunnitelmista;
Elina Saunamäki, puheenjohtaja







keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kesää kohden.

Lukuvuosi alkaa Turun estenomien osalta olla harjoittelua vaille paketissa.
Kohta on siis aika siirtyä nauttimaan kesästä ja lämmöstä 
ja vapun jälkeen voikin laittaa pinkit haalarit hetkeksi kesäsäilöön.

Uusia ihania estenomiopiskelijoita odotellaan innolla. Tsemppiä kaikille pääsykokeisiin!! ;)


Hallitus vm. 2012 kiittää tästä keväästä!

Ja täältä voit vielä tsekata Esterin hallituksen jäsenet.



lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kevättä kohden!

Kevät lähestyy kovaa vauhtia, ja me estenomit olemme työn touhussa opintojemme kanssa.
Harjoittelut alkavat toukokuussa, ja sen jälkeen saakin keskittyä vain yhteen hommaan. Hallitus tehtävistäkin saa joiltain osin lomaa kesän ajaksi. Vaikka niinhän se on, että esimerkiksi bileideointi täyttää ajatukset aivan huomaamatta.. Syksyllä on luvassa niin paljon kaikkea mukavaa!


Tässä Esterin tyttöjä Candyshop-fiiliksissä! ;)


Niin ja onhan meillä yksi murhe, nimittäin koulutusohjelmamme on lakkautusuhan alla! Uhka koskee ainoastaan Turkua. Allekirjoittamalla nimen adressiin vaikutat siihen, että estenomeja valmistuu vastedeskin Turusta. 


http://www.adressit.com/estenomikoulutus_sailytettava_turussa

tiistai 28. helmikuuta 2012

Luvassa jotain rikollisen hyvää..

Huh! Nyt on nimittäin lomat lusittu, ja edessä siintää jo ihana kevät.

Me Esterin tytöthän lupailimme teille lisää maistuvia bileitä kevään mittaan, ja saamanne pitää!
NHL-bileethän olivat menestys, joten mitään muutahan ei sovi edes odottaa seuraavilta pirskeiltä!

Nimittäin Candy Shop on täällä taas!



Mikäli et vielä tiennyt, Candy Shopithan on järjestetty kahdesti aikaisemmin.
Viimeksi paikalla saattoi nähdä vilauksen kuumasta Candymanistä, suvaitseekohan hän saapua paikalle myös tällä kertaa? 
Se jääköön toistaiseksi arvoilujen varaan, mutta tule ottamaan selvää!

Paikalle kannattaa todellakin saapua viettämään karkkipäivää, nopeimmat nimittäin luvassa haalarimerkin lisäksi herkuteltavaa! 
Herkuttelu toki jatkuu illan mittaan maukkaiden drinksujen merkeissä.
On myös liikkunut huhua, että tarjolla olisi opiskelijaystävälliseen hintaan 
ihan laittoman herkullinen drinksu..

Torstaina 15.3. nähdään, karkkikauppana toimii The Monkey!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

NHL'12 - Helmikuun kuumimmat bileet!


Rokkarille Morsian saa tänä vuonna jatkoa Änäri-bileiden merkeissä. 

Vaikka talvi on kylmimmillään, tunnelma Lynissä tulee olemaan sitäkin kuumempi, sillä 9. helmikuuta järjestettävissä bileissä etsitään parasta Pelaajaa ja Lätkävaimoa.


Lynissä löytyy varmasti tilaa jokaiselle bilettäjälle, joten saavu paikalle scouttaamaan kaupungin kuumimmat pelaajat! 


Lynin löydät osoitteesta Eerikinkatu 19


Luistele paikalle ajoissa, sillä nopeimmilla on luvassa upea haalarimerkki!

perjantai 16. joulukuuta 2011

Merry Christmas and Happy New Year!



Haluamme kiittää yhteistyökumppaneitamme, opiskelijayhdistystovereitamme, jäseniämme ja muita yhdistyksemme toimintaa tukeneita tahoja aivan upeasta ja tapahtumarikkaasta vuodesta 2011.

Me teimme siitä yhdessä ikimuistoisen.

Toivomme kaikille teille ihanaa joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2012!

tiistai 13. joulukuuta 2011

PINKIT SAALIIT

Huomenna on se päivä - the päivä, kun nuorimmaiset estenomiopiskelijamme saavat vihdoin käsiinsä omat pinkit haalarinsa. Seuraa villi olemassa olevien haalarimerkkien neulominen/liimaaminen/hakaneulominen (oman maun mukaan) ja mahdollinen ulkoilutus.

Nyt saa laittaa ahdistavat minimekot ja kisakireet housut kaappiin ja vetää rennot, mutta äärimmäisen kuumat haalarit päällensä.

Ole valmis - pinkki saalis on aina paras saalis!

Muista - haalarit tykkää, että niitä ulkoilutetaan!



Terkuin,
Pinkit - vanhat - Saalit